Isän muistokirjoitus

Isäni hautajaisissa pitämäni muistopuhe:.

Auvon keuhkosyöpä todettiin tuossa viime vuoden marraskuussa ja diagnoosi tehtiin niin myöhään ettei leikkaus enää ollut mahdollista.

Hänelle kuitenkin räätälöitiin syöpähoito, mutta muutamaa päivää ennen hoidon aloittamista Isä sairastui kuumetautiin jonka johdosta hänen kuntonsa heikkeni niin ettei hoitoa silloin voitu aloittaa.

Isän kunto heikkeni ja vahvistui mutta ei kuitenkaan vahvistunut siten, että syöpähoito olisi voitu aloittaa. 

Alkutalvesta TYKSissä todettiin, että heillä ei ole keinoja Isää auttaa.

Isä sai sitten siirron Karinakotiin Hirvensaloon.

Karinakodissa Isän kunto vaihteli kunnes heinäkuun lopulla kunto kääntyi huonompaan suuntaan ja parin päivän päästä hän nukkui rauhallisesti pois.

Vaikka kuolema on epätoivottu ja pelottava, se on portti pois kivuista ja syövän runtelemasta kehosta, se on portti eteenpäin, mihin kukin sitten itse uskomme.

Ja äidille kiitokset jaksamisesta Isän vierelle kaikki nämä eri sairauksien takia vietetyt vuodet.

Muistan Isän kanssa tehdyt kalareissut, olen ollut silloin nuorimmillani jotain 6 tai 7 vuotias. Ne retket olivat aina kesän huippua. Siltä ajalta, siis aivan lapsuudesta, en oikeastaan muuta muistakaan kuin nämä Isän kanssa tehdyt reissut.

Muistan kuinka Isä opetti kalanperkuun, oikea oppisen naulaamisen ja kontkaamisen. Autolla ajamisen taidon, varsinkin liukkaan kelin ajamisen. Muistan opetuksia sieltä ja täältä.

Muistan Isän tehneen aina asiat itse, hän korjasi autot, korjasi huonekalut, muurasi savupiiput, maalasi ja nikkaroi. Näissä remonttihommissakin Isä oli aivan tinkimätön, asioiden oli oltava aivan oikein ennen kuin jatketaan eteenpäin, eli koolaukset vatupassissa, listat jiirissä ja naulat hakattu kauniisti sisään, ei mitään sinne päin tekemistä.

Muistanpa senkin, että aina jotakin yhdessä tekiessämme oli hän aina oikeassa ja minä väärässä, siis jos olin eri  mieltä kuin hän.

Näin jälkeenpäin muistellen ymmärrän, että varmasti koko lapsuutemme oli perheessämme taloudellisesti erittäin tiukkaa, mutta enpä muista sen näkyneen koskaan missään, siis silloin lapsuudessa. Enkä tiedä millä Isä ja Äiti kaiken aina rahoittivat. Millä ne mankat ja levysoittimet ostettiin. Kun ei nytkään tahdo edes omat rahat riittää…

Muistan Isän aina pyytettömästi auttaneen kaikkia, tässäkin huoneessa ei liene ketään sukulaista, tuttavaa tai hänen aikalaistaan, jota hän ei olisi auttanut työpaikan, asunnon tms saamisessa. Ja Isä EI koskaan, ei koskaan pyytänyt keneltäkään mitään. 

Tämä ehkäpä kuvaa hyvin Isän kuvaa, aina valmis auttamaan. Ja tekemään sen minkä muut haluavat tehtävän, mutta eivät ole itse valmiita sitä haastetta ottamaan.

En muista Isän koskaan ketään arvostelleen tai haukkuneen, vaikka minkälaista vääryyttä olisi koettu niin hän oli aina objektiivinen. Ja halusi, että asiat menevät sääntöjen mukaan, ei mitään oikaisua.

En muista Isän minuakaan koskaan arvostelleen vaikka mitä töppöilyjä tein, hän osasi asettaa asiat oikeaan kontekstiin ja sen kautta antaa palautteen, palautteen substanssistahan riippuu miten se palaute vastaan otetaan. 

Sen tiedän, että jos jollakin muutamalla adjektiivilla Isää kuvaisin, aloittaisin vaatimattomuudesta, siis hän jos kuka oli vaatimattomista vaatimattomin. Ja jatkaisin listaa, rehellisyydellä, oikeudenmukaisuudella, tinkimättämyys oikean asian edessä, sitkeys jne.

Muistan Isän myös olleen tiukka kun oli kyseessä periaattelliset asiat, kuten olin ehkä jotain 16 v kun olisin halunnut erota kirkosta, silloin piti olla 18 v jotta voisi erota kirkosta, muuta vanhempien luvalla jo 16 v olisi voinut erota kirkosta. Siis Isä tiukasti lmoitti, että erota saa, mutta silloin kun sen voi tehdä itse, hän ei sellaisia papereita tee.

Muistan myös Isälle harkitsevani hakeutumista siviilipalvelukseen, tähän hän totesi että ei käy, joka mies käy armejan, vaikkei muuta varten niin siihen että voi ottaa kiväärin käteen kun vallankumous alkaa… tämä lienee osoitus Isän huumorista.

Tälläistähän oli Isän huumori. Sarkastista mutta hyväntahtoista.

Omasta työurastani saan Isää kiittää. Siis siis, että lopuksi hankkiuduin tekniselle alalle, josta olen oman paikkani löytänyt. 

Ja työntekemisen mallina Isä on minulle ollut, en sitä varmasti nuorempana ymmärtänyt tai sisäistänyt, mutta nyt oikein hyvin ymmärän.

En tiedä paljoakaan Isän työurasta tai miten hän työssään, yhdistystoiminassa tai luottamustoimissa toimi. 


Elit ahkeran elämän, jätit muiston, kauniin ja lämpimän. Elämää eivät ole päivät, jotka ovat menneet, vaan hetket, jotka muistetaan.