Näin se elokuu lähenee loppua.
Kävimme tänään katsomassa Expendables rainan. Taitaa tuo sana raina jäädä mahdolliselle nuoremmalle lukijalle epäselväksi.
Eli raina oli vuonna mummo käytetty lyhyehkön filmin tyyppinen eli max jotain 10 ruutua tai kuvaa oleva raina eli pätkä filmi nauhaa. Se laitettiin "dia projektoriin" eli laitteseen joka oli hiukan kaasugrilliä pienempi härpäke jossa oli valolähde. Filminauhaa vedettiin linssin edestä. Ja kuvat heijastuivat seinälle. Samalla uskonnon opetteja (siis niillä tunneilla tätä käytettiin....) kertoi mitä israelin kansalle tapahtui. Milloin hemmo hakkasi kepukalla kivestä vettä, joskus taas joku hiihti nanoplankatuilla tossuilla järven yli, tai puhui palavalle pensaalle.
Tässä kesällä sanan säilää käytettiin uskonnon opettamisen puolesta ja vastaan. Minusta uskontoa kannattaa opettaa, kuinka paljon, siihen en ota kantaa. Mutta tunnustuksellisen uskonnon opetuksen opettamisen, ainakin siten kuin mullla oli, kannalla en ole. Olen sen kannalla, että kerrottaisiin näistä uskonnoista. Ja tätä pääuskontoa saa minusta painottaa mutta ei siten että se nyt olisi joku erityinen totuus.
Uskonnon opetus antaa hyvän kuvan maailmasta, jos opetus on hyvin annettu. Maailmassa kaikki menee vallan kautta ja useasti vallan välineenä käytettään uskontoa. Vähintääkin siksi uskontoa pitää opettaa. Tai siis uskontoja, siis monikossa.
Istun muuten vielä ulkona, kello on vartin yli kymmen just nyt, illalla. Ja vielä tarkenee sortseissa ja paidassa. Ensi viikonloppuna sitten pilkkihaalareissa, todennäköisesti.
Niin, se Expendables, se oli äxön muuvi. Leffaan oli saatu kaikki vanhat äxön hiirout. Eli : Sylvester Stallone, Bruce Willis, Arnold Schwarzenegger, Chuck Norris, Jean-Claude van Damme, Jet Li, Dolph Lundgren ja uudempana Jason Statham.
Ei siinä mitään juonta ollut, siis oikeasti, mutta hyvä musa ja leffa kulki kuin tauti. Ei jääty ihmettelemään mitään ihmissuhde draamaa tai muuta action movieen kuulumatonta bull shittia. Vaan ammuttiin kaikki, oli syytä tai ei, siiheen riittää että on eri puolella. Ja se on painava peruste.
On muuten kumma juttu, että Arnold on asunut jenkeissä jotain 30 tai 40 vuotta mutta ei osaa puhua englantia muuten kuin törkeällä aksentilla. Siis jannu oli jopa Kalifornia kuvernööri tai jotain mutta ei viittinyt opetella puhumaan englantia. Puhuu kuin telakan runko-osaston työnjohtaja ja tässä ei ole tarkoitus arvostella työnjohtajaa vaan päinvastoin kehua hänen kielitaitoaan, puhuu yhtä hyvin Arnold, ex kuvernööri !
Juu juu, taitaa olla paras mennä sisälle nyt. Alkaa olla hyttyskonsentraatio ilmassa liian suuri sortseissa plokia kirjoittavalle.
Läppäri kiinni, ja Viivi ja Myy sisään, siis koirat.
lauantai 18. elokuuta 2012
sunnuntai 12. elokuuta 2012
Isän muistokirjoitus
Isäni hautajaisissa pitämäni muistopuhe:.
Auvon keuhkosyöpä todettiin tuossa viime vuoden marraskuussa ja diagnoosi tehtiin niin myöhään ettei leikkaus enää ollut mahdollista.
Hänelle kuitenkin räätälöitiin syöpähoito, mutta muutamaa päivää ennen hoidon aloittamista Isä sairastui kuumetautiin jonka johdosta hänen kuntonsa heikkeni niin ettei hoitoa silloin voitu aloittaa.
Isän kunto heikkeni ja vahvistui mutta ei kuitenkaan vahvistunut siten, että syöpähoito olisi voitu aloittaa.
Alkutalvesta TYKSissä todettiin, että heillä ei ole keinoja Isää auttaa.
Isä sai sitten siirron Karinakotiin Hirvensaloon.
Karinakodissa Isän kunto vaihteli kunnes heinäkuun lopulla kunto kääntyi huonompaan suuntaan ja parin päivän päästä hän nukkui rauhallisesti pois.
Vaikka kuolema on epätoivottu ja pelottava, se on portti pois kivuista ja syövän runtelemasta kehosta, se on portti eteenpäin, mihin kukin sitten itse uskomme.
Ja äidille kiitokset jaksamisesta Isän vierelle kaikki nämä eri sairauksien takia vietetyt vuodet.
Muistan Isän kanssa tehdyt kalareissut, olen ollut silloin nuorimmillani jotain 6 tai 7 vuotias. Ne retket olivat aina kesän huippua. Siltä ajalta, siis aivan lapsuudesta, en oikeastaan muuta muistakaan kuin nämä Isän kanssa tehdyt reissut.
Muistan kuinka Isä opetti kalanperkuun, oikea oppisen naulaamisen ja kontkaamisen. Autolla ajamisen taidon, varsinkin liukkaan kelin ajamisen. Muistan opetuksia sieltä ja täältä.
Muistan Isän tehneen aina asiat itse, hän korjasi autot, korjasi huonekalut, muurasi savupiiput, maalasi ja nikkaroi. Näissä remonttihommissakin Isä oli aivan tinkimätön, asioiden oli oltava aivan oikein ennen kuin jatketaan eteenpäin, eli koolaukset vatupassissa, listat jiirissä ja naulat hakattu kauniisti sisään, ei mitään sinne päin tekemistä.
Muistanpa senkin, että aina jotakin yhdessä tekiessämme oli hän aina oikeassa ja minä väärässä, siis jos olin eri mieltä kuin hän.
Näin jälkeenpäin muistellen ymmärrän, että varmasti koko lapsuutemme oli perheessämme taloudellisesti erittäin tiukkaa, mutta enpä muista sen näkyneen koskaan missään, siis silloin lapsuudessa. Enkä tiedä millä Isä ja Äiti kaiken aina rahoittivat. Millä ne mankat ja levysoittimet ostettiin. Kun ei nytkään tahdo edes omat rahat riittää…
Muistan Isän aina pyytettömästi auttaneen kaikkia, tässäkin huoneessa ei liene ketään sukulaista, tuttavaa tai hänen aikalaistaan, jota hän ei olisi auttanut työpaikan, asunnon tms saamisessa. Ja Isä EI koskaan, ei koskaan pyytänyt keneltäkään mitään.
Tämä ehkäpä kuvaa hyvin Isän kuvaa, aina valmis auttamaan. Ja tekemään sen minkä muut haluavat tehtävän, mutta eivät ole itse valmiita sitä haastetta ottamaan.
En muista Isän koskaan ketään arvostelleen tai haukkuneen, vaikka minkälaista vääryyttä olisi koettu niin hän oli aina objektiivinen. Ja halusi, että asiat menevät sääntöjen mukaan, ei mitään oikaisua.
En muista Isän minuakaan koskaan arvostelleen vaikka mitä töppöilyjä tein, hän osasi asettaa asiat oikeaan kontekstiin ja sen kautta antaa palautteen, palautteen substanssistahan riippuu miten se palaute vastaan otetaan.
Sen tiedän, että jos jollakin muutamalla adjektiivilla Isää kuvaisin, aloittaisin vaatimattomuudesta, siis hän jos kuka oli vaatimattomista vaatimattomin. Ja jatkaisin listaa, rehellisyydellä, oikeudenmukaisuudella, tinkimättämyys oikean asian edessä, sitkeys jne.
Muistan Isän myös olleen tiukka kun oli kyseessä periaattelliset asiat, kuten olin ehkä jotain 16 v kun olisin halunnut erota kirkosta, silloin piti olla 18 v jotta voisi erota kirkosta, muuta vanhempien luvalla jo 16 v olisi voinut erota kirkosta. Siis Isä tiukasti lmoitti, että erota saa, mutta silloin kun sen voi tehdä itse, hän ei sellaisia papereita tee.
Muistan myös Isälle harkitsevani hakeutumista siviilipalvelukseen, tähän hän totesi että ei käy, joka mies käy armejan, vaikkei muuta varten niin siihen että voi ottaa kiväärin käteen kun vallankumous alkaa… tämä lienee osoitus Isän huumorista.
Tälläistähän oli Isän huumori. Sarkastista mutta hyväntahtoista.
Omasta työurastani saan Isää kiittää. Siis siis, että lopuksi hankkiuduin tekniselle alalle, josta olen oman paikkani löytänyt.
Ja työntekemisen mallina Isä on minulle ollut, en sitä varmasti nuorempana ymmärtänyt tai sisäistänyt, mutta nyt oikein hyvin ymmärän.
En tiedä paljoakaan Isän työurasta tai miten hän työssään, yhdistystoiminassa tai luottamustoimissa toimi.
Elit ahkeran elämän, jätit muiston, kauniin ja lämpimän. Elämää eivät ole päivät, jotka ovat menneet, vaan hetket, jotka muistetaan.
torstai 2. elokuuta 2012
Elokuuta 2012
Olympialaiset ovat sitten alkaneet, vai pitääkö sanoa on alkaneet...? kuka näistä tietää ?
Loma on ohi ja työt alkaneet.
Essi lähtenyt afrikkaan.
Kaikkea tapahtuu. Kotiin ostettu polyrottinkipuutarhakalustesarja, hieno yhdyssana, toivottavasti kalustesarjakin, toivottavasti.
Onkohan kiinassa keksitty joku polyrottinkineulomakone jolla pikkukiinalaiset näitä kalusteita päällystävät polypuun kuidulla.Voihan se olla, että se polypuukin siellä kiinassa kasvaa, euroopassa ei ole näkynyt. Meillökin kotona on tämän polypuun oksistossa kasvavia eläimiä eli pölypunkkeja.
Loma on ohi ja työt alkaneet.
Essi lähtenyt afrikkaan.
Kaikkea tapahtuu. Kotiin ostettu polyrottinkipuutarhakalustesarja, hieno yhdyssana, toivottavasti kalustesarjakin, toivottavasti.
Onkohan kiinassa keksitty joku polyrottinkineulomakone jolla pikkukiinalaiset näitä kalusteita päällystävät polypuun kuidulla.Voihan se olla, että se polypuukin siellä kiinassa kasvaa, euroopassa ei ole näkynyt. Meillökin kotona on tämän polypuun oksistossa kasvavia eläimiä eli pölypunkkeja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)