sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Marraskuuta 2011

Jassåå, sitä alkaa olla marraskuukin taputeltu.

Flunssaa tai jotain on tässä pidellyt. Kohta jo monta viikkoa. Kävin lääkärissäkin mutta ei se mitään löytänyt. Tai sanoi, että käytä kortisonitippoja, kortisonitabletteja jne. Pysyy kuulemma vanhatkin limakalvotkin kunnossa, siis vanhan liiton miesten limakalvot, siis vanhan progediggarin.

Ja nyt sitten jatkuu tämäm blogin kirjoitus, nyt Köpiksen kentällä. Edellisen kappaleen kirjoitin kellarissa...

Vielä olisi tunti boardaukseen. Ja jotain 2 tai 3 takana...

Täällä täysi jouluhässäkkä päällä. Valot sun muut tontut kaivettu esille.

Ja koneen laskeutuessa oli kiitoratojen välissäkin kuusi kannettuna valoilla.

Mikäs siinä.

Euroopan unioni kärvistelee kriisissä. Ranska on viittä vaille kuralla. Ja Saksa luulee olevansa kova luu, tai nooh, kyllä se onkin. Se mikä on naurettavaa on tämä Suomen asenne. Luullaan että ollaan jotenkin vahvoilla. Yksi pahempi moka ja alas tullaan kuin kivi. Juuri siten kävi 90 luvun alussa. Ja nämä kaiken maailman persu tietäjät luulevat Suomen olevan jotenkin tämän kriisin ulkopuolella tai vahvoilla... huh huh... jos, toivottavasti ei, kyyti käy kylmäksi, se käy tosi kylmäksi ja juuri näille peruspersuille varsinkin eli niille palkansaajille joiden elanto on kiinni PERUSteollisuudesta. Sen vienti loppuu kuin seinään.

Siinä sitä sitten ihmetellään.

maanantai 31. lokakuuta 2011

Kohta marraskuu 2011

Näin tää aika rientää. Marraskuu 2011 Huomenna, siis tiistaina.

Piti mennä tänään Saksaan, mutta joku ihme flunssa vaivaa vähän väliä, päätin jättää väliin, vituttaa olla reissussa kipeänä, vaikka sinne Saksaan kyllä vituttaa mennä, ei nyt aina, ilman flunssaakin. Ehkäpä se johtuu siitä, että sinne täytyy mennä aina jonakin sateentekijänä ensimmäiseen projektiin ja siihen toiseen on aina jollakin tavalla vaivautunut olo, tuntuu että paikalla on kaikki jotka tietävät kaikesta kaiken, ja sitten mää ilmestyn ja sanon, että EI Pojjaat, ei tuolla tavalla. Siinä sitä saa ystävällisiä katseita.

Nooh, edellisessä työpaikassa eräällä kaverilla oli tapana ilmaista, että hän tuli sinne töitä tekemään eikä ystäviä etsimään.

Tässä on syksy mennyt kaikenlaisten erikoisprojektien merkeissä. On tehty pakokaasupesuria, on viilattu risteilylaivojen energiatehokkuuden suunnitteluindeksiä, josta siis pitäisi tulla joku uusi laskukaava muutaman vuoden päästä. Sekä tehty tietenkin ihan perushommia.

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

syyskuuta 2011

Uusi Dream Theater albumi pyörii soittimessa.

Uusi rumpali messissä.

Hmmm... hiukan tässä on totuttelemista, siis kyllähän tää uusi hemmo on hyvä, mutta mutta... Mike Portneyn "luovuus" puuttuu, sehän ei mitään "komppia" koskaan soittanut vaan soitti rumpuja kuten mitä tahansa instrumenttia siis kelasi sitä settiä edes takaisin... ja tämä uusi ottaa niinkuin kompin kautta ne biisit. Ja sitä kautta biisit kuullostaa erilaiselta, siis jossain kohdalta enemmän enemmän "tavalliseslta" ja toisaalta tämän uuden hemmon jatkuva tublabasari plus "jopa" hiukan keinotekoiset erikoisfillit sinne kompin joukkoon... juu siis turkulaisittain ei tää ihan paskaa ole tai olenmää paskempaakin kuullut. Nooh, tuo biisi numero 5 on jo aivan kelpo tavaraa.

Olen nyt kelannut albumin läpi jotain 4 kertaa ja se kuullostaa aina edellistä kertaa paremmalta mutta yhtään biisiä ei jää mieleen siten että seuraavalla kerralla tulisi fiilari että jes tää on nyt hyvä.

James LaBrie laulu on jotenkin löysää. Mutta John Petrucci tiluttaa hyvin ja pitkästä pitkästa aikaa Jordan Rudesin koskettimet kuullostavat hyvältä eikä sellaiselta väkisin päälle liimatulta tilutukselta.

Kelit on ulkona viilenneet.

Tämän viikon Saksan matka on ohi, seuraava parin viikon päästä ja ehkä viikko kotona ja sitten Lontooseen ja sitten taas Saksaan. Jep jep.

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Elokuuta III

Jaha jaha ja sitten alkaa Elokuu olla taputeltu.

Viikonloppuna oli sitten isot purjelaivat Turussa ja jokirannassa häppeningiä.

Tämä persusuomi näkyy katukuvassa, siis kaikki joka paikkaan yhtäaikaa, jos ei mahdu, niin ei kun lisää vauhtia ja sitten oho eikö mahdukkaan.

Anteeksipyytäminen on mahdotonta, siis sitä ei kaiketi edes kotona opetata.

Vastaavissa ruuhkissa amerikkalainen olisi koko ajan : excuse me, excuse me.

Englantilainen, ei edes tunkisi ja jos yrittäisi niin vielä suuremmalla anteeksipyytelyllä.

Tässä voisi palata takaisin blogiin elokuulta 2009 !!!!


Kun Suomi putos puusta oli kaunis kesäsunnuntai
hölmistynyt ihmislapsi vaihtoi oljet parkettiin
hikisiltä poskipäiltä räkä valuu minne lie
Koskenkorva körttikansan nirvanaan vie

Karjalainen kierosilmä katsoi näyttöpäätteeseen
Litmaskunto osti pullon Beaujoilais'ta murheeseen
savolainen juniori acid haussiin män'
pohjiks veti pontikkaa ja päälle enemmän

Kun Suomi putos puusta kaikki kävi äkkiä
ei nähty itse sikaa eikä edes säkkiä
kun Suomi putos puusta maito oli milkkiä
pilkkisaalis pakasteita, yöt blackiä
kun Suomi putos puusta kaikki kävi kovin äkkiä

Suo, kuokka ja Jussi
Martti Luther ja muovipussi
Saksa ja Ruotsi ja Venäjä huokas
kuin yhdestä suusta
kun Suomi putos puusta

Kun Suomi putos puusta aikarauta näytti seitsemää
kahdeksalta jalka poikki tasoelinkisoihin
toinen jalka navetassa, toinen tenniskentällä
toinen käsi utareella, toinen kaukosäätimellä

Metsäläinen mielikieli vatkaa suuta suurempaa
savusaunan pimeydessä datanomin onni saa
Hämäläisen Veijo kääntää kiinalaista pizzaa
Kolumbuksen hansaherkun nimiin vääntää risukimpun


Joten yritäppä siinä sitten osata käyttäytya ihmisryhmässä.... jep jep.... mission impossible

Tämä viikko meni matkustaessa ja niin menee myös ensi viikkokin, siellä Seppo Rädyn ihmemaassa.


lauantai 20. elokuuta 2011

Elokuuta II

Kyllähän nämä lämpimät kelit vielä jatkuu... nytkin on sentään yli 20 astetta herra Celsiuksen asteikolla mitattuna. Eli voi vielä ulkona olla ja tätäkin kirjoittaa.

Viivi kuorsaa pöydän alla... annoin sille just juuston köntsän...

Ostin juuri liput liuput leffaan eli Apinoiden planeetan syntyyn tai mikä sen nimi nyt sitten olikin.

On siis lievästi saamaton olo, meni eilen Juhan kanssa työstä kotiin matka kuten Kummelin normipäivä tai siis sinne päin eli piti ottaa jokilaivalla yksi olut, kun se oli juotu toinen sanoi että otetaanpa toinen, jne. Jep jep. Nooh tuossa juuri pohdin että taisi olla meikäläisen työuralla ensimmäinen kerta kun näin kävi, vaikka sitä on oltu laivanrakentaja jo vuodesta 1985 elokuun 5. päivästä alkaen, siis päivästä jolloin nuorempana suunnittelijana silloisessa Elomaticissa aloitin. Paljon on siis olutta jokilaivoilla virrannut ennenkuin näin kävi.

Ajattelin että olisin rännit puhdistanut mutta tuo elokuva lienee tänään parempi vaihtoehto.

Ensi viikolla on sitten taas Saksan matka maanantaista keskiviikkoon, kotiin pääsee keskiviikko torstain välisenä yönä. Ja torstai aamuna "saa" lähteä Helsinskiin kokoustamaan, sieltä pääsee sitten takaisin perjantaina. Ja seuraavana maanantaina sitten Hampuriin jossa pitää kokoustaa maanantaista keskiviikkoon, kotiin joko keskiviikko iltana tai torstain aamulennolla. Joten taisi tulla sitten tälle SAS lentoyhtiön pistetilille tälle kaudelle(mulla se kausi on elokuusta elokuuhun) n 60 lentoa.. jep jep ja siihen päälle finskin, air francen, BAn yms yhtiöden lennot, eli varmaan lähelle 80 lentoa 12 kuukauteen. Jos keskimääräinen lentoaika olisi vaikka 2 tuntia (taitaa olla oikeasti ylikin)niin se vastaisi yli 160 tuntia... normaali konttorityöaika on n 158 tuntia kuukaudessa, joten mä olen sitten ollut yli kuukauden lentokoneessa 12 kk aikana, jep jep.

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Elokuu 2011

Se on sitten kesä aikapitkälle taputeltu, viimeiset lämpimät kelit menossa.

Ja mulla ei sitten tänä kesänä paljoa lomia suotu, viikko Juhannuksen jälkeen ja toinen tuossa Elokuun alussa. Heinäkuun sai sitten painaa pitkin Eurooppaa töiden merkeissä.

Ja mikäs siinä, kun ei muuta voi. Sain melkein jo pidettyä viime vuoden lomat, tämän vuoden lomiin ei vielä ole päästy.

Maailmalla on tapahtunut paljon mutta se ei mun kommentteja tarvitse, jos jotakin haluaisi kommentoida niin se olisi sitten tätä vihapuhetta netissä.

Kaiken maailman idiootit kirjoittavat mielipiteitään, ok, senkin vielä ymmärtää, siis jotenkin, ei kunnolla, mutta saahan kouluttamattomatkin sekä koulutetutkin koirat haukkua, joku sanoi ettei haukkuva koira pure. Ehkäpä, paskamaista sitä kuitenkin on kuunnella.

Mutta sitten nämä poliitikan tyhjäpäät, pakko puhua ja kertoa mielipide, hoh hoijaa, kuten sanottu, kaikilla saa olla mielipide, onhan kaikilla persereikäkin, muut ihmiset eivät vain ole kummastakaan kiinnostuneitä. Median pitäisi harkita mitä tuoda julkisuuteen ja mikä jättää julkistamasta.

Noh, se siitä.

Lätkäkausi sitten alkoi tänään. Eipä ollut kunto kummoinenkaan. Siis aivan surkea.





torstai 7. huhtikuuta 2011

Huhtikuu 2011

Se on sitten vaalit tulossa. Hieno homma, Saa antaa äänensä kansanedustajaehdokkaalle. Ja sitten jos käy tuuri, hän tai se pääsee kansanedustajaksi. Ja edustaa sitten minua ! Vau ! Minua ! Tää on hienoa ! Miten tälläinen systeemi on Suomessa keksittykin ?

Kevät on tulossa, siis niin jossain sanotaan. Mutta ei se missään näy.

Viivi joutui leikkaukseen, poistettiin kasvain. Oli kuulemma sellainen kananmunan kokoinen. Huh huh.

Ensi viikko on sitten matkailuviikko. Ensin englantia ja sitten ranskaa. Eli kaksi hotelliyötä ja pirusti lentomaileja ja junamatkailua, tulee taas jätettyä oma hiilijalanjälki.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Maaliskuuta, aurinkokin nayttaytyy...

Nonni, nakyy se aurinkokin.

Tuli taas oltua sellaiset pari viikkoa Saksassa, tana vuonna jo 5 viikkoa siella ja vajaa viikko Englannissa ja eletaan viikkoa 11.

RNK:lla oli eilen kolmas semifinaali, vastassa oli Luvia. Meni jatkoajalle. Olin 30 sekunnin hyokkaysajan kellon kayttaja (onkohan tuo e.m. yhdyssana, saksan kielessa se ainakin olisi). Sanoin tuomareille ennen pelia etta nayttavat sitten niita torjuntoja ettei tartte arvata... jottei tarvi kenenkaan valittaa etta pelit toimitsijan tunaroinneilla ratkaistaisiin. Omasta mielesta meni ok vaikka kotijoukkue kerran huusi uutta aikaa jota en antanut ja hyokkaysaikaa oli ko tilanteesta jaljella n 3 sekuntia kun Siiri sai tehtya maalin, joten ei sitakaan mahdollisesta virhetilanteesta tullut tappiota.

Saksassa siella Papenburgissa oli jo ilmat lammenneet, paivalampotila oli n 10 astetta plussan puolella. Ruoho vihersi mutta silmut eivat viela pullistelleet.

Tarvitsisi omenapuutkin leikkausta (meinasin laittaa etta tuunausta mutta se sana tuunaus on niin suuressa suosiossa etta en sita kayta, kaikki vaan tuunaa, kai ne hoitajat jo vanhainkodissa vaippojavaihtaessaan tuunaavat hygieniaa), mutta on niin paljon lunta ettei sinne puun alle paase leikkaamaan, ei mahdu tikkaat, ei paase leikkurilla. Tietysti voisi vetaa moottorisahalla juuresta poikki...

tiistai 1. maaliskuuta 2011

maaliskuu, kevatta ilmassa ?

jaha-jaha, se on sitten maaliskuu. Ensimmainen paiva tata kuuta.

Ja sitten pitaisi olla kevatta ilmassa. Eilen paistoi aurinko, mutta tanaan on ollut sitten hiukan rauhallisempaa.

Yksi asia on, josta tietaa etta paiva pitenee, on se etta muurahaiset suihkuhuoneessa (tai siis jossain lattian alla tai seinan takana) aktivoituvat ja yrittavat tulla tanne meidan puolelle. Ja tastahan ei ole tehty sopparia murkkujen kanssa, vaikken sita sopparia allekirjoittaisikaan.

Taas on valioven listat revitty irti ja silikonisaumojen reikia tilkitty jotteivat paasisi sisaan... ja tarkkana saa olla etta nakisi mista ne elukat tulee....

Se on siis joka kevainen ongelma tama invaasio. Ja kunnon myrkkya ei saa mistaan. Ainoa mika tehoaisi olisi hormooni joka tekisi sen kuningattaren hedelmattomaksi, mutta naita hormooneja ei saa ostaa kaupasta, pitaisiko menna punttisalin kulmille kyselemaan josko saisi ostaa hormooneja. Tietty siina on se riski etta ostaa vahingossa jotain kasvuhormoonia ja seuraavaksi siella kylpparissa juoksee hiiren kokoisia muurahaisia...

Ja Viivilla on juoksuaika, olen aina ihmetellyt etta mista se tulee se JUOKSUAIKA nimi, harvinaisen tyhma nimi. En tieda mika siina nyt juoksee, paitsi kusi kun koira merkaa reviiria tms. Parempi nimi olisi selkeasti vaikka haisteluaika... tai vuotoaika tms. Tai ehka se kuvaa sita etta uroskoira juoksee jos haistaa ?

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Helmikuuta osa III, 2011

Hieno Helmikuun sunnuntai, aurinko paistaa !

Heikko homma kun joutuu lahtemaan huomenna aamulla sinne Seppo Radyn suosikkimaahan.

Kavin konttorilla pakkaamassa kaikki henkilokohtaiset romuni eli lahinna siis kirjallisuus yms lahdeaineisto joita olen uskollisesti keraillyt elokuun 5:sta 1985 jolloin tama laivanrakentajan ura lahti liikkeelle Turun Tekun jalkeen.

Jos sita laskisi toisella tapaa, niin uran voisi laskea alkaneen elokuussa 1979 jolloin menin silloiselle Valmet Pansion Telakalle viilariksi eli koneasentajaksi kuten sita nykyisin kutsuun. Yksi vuosi sita "viilamista" riitti ja sitten Tekuun. Kaikki loma-ajat vietin telakalla duunissa, putki- ja koneasennushommia. Tekusta paasin pois 1984 jonka jalkeen tuli oltua vajaa puoli vuotta Wartsila Diesel tehtaalla tekemassa laivamoottoreita eli Sulzerin lisenssikonetta ZA 40. Joten sen laivarakennusuran voisi laskea alkaneen jo 1979 joten silla laskukaavalla tuli pari vuotta sitten tayteen 30 V. Huhhuh....

By the way, se moottori oli ja on hieno moottori, mannat pyorivat akselinsa ympari eraanlaisen hammasratas ja "liipotin" yhdistelman seurauksena.

Mutta, itse laskisin kylla sielta -85 vuodesta jonka jalkeen on tullut tehtya taysia vuosia kaikenlaisten kelluvien systeemien kanssa. Atomijaansarkijasta, raskasnostolaivojen kautta lentotukialukseen Taimaan Kuninkaalliseelle Laivastolle ja tietysti lukematon maara matkustajalaivoja.

Tullut konsultoitua jopa amerikan telakoiden sotalaivoja USAn laivastolle. Nooh, siita ei kylla riita mitaan teknista kertomista. Muuta kyllakin, muistan etta meilla oli kolmen hengen tiimilla yksi firman ensimmaisia lappareita mukana siella amerikan ihmemaassa. Teimme sitten tekemisistamme lerpun (siis siihen aikaan ei ollut viela cd asemia vaan lerppuja, vetela cd:n nakoinen lerpukka). Noh, amerikan pojat sanoivat ettei se kay, he pelkaavat niin kovasti viruksia (siis vuonna 1995 !)ja antoivat meille lerpun... seivasimme fileet sinne, ja n tunnin paasta meidan konttiin (teimme toita 40 jalan merikontissa, oli niin salaista ettei niita hommia saanut tehda konttorilla missa joku voi nahda tekemiset) tuli pari nakkikioskin kokoista ukkoa jotka mitaan sanomatta veivat meidan lapparin. Jaimme haavi auki ihmettelemaan mitas nyt tapahtui... sitten n. vartin paasta tuli meidan yhdyshenkilo kertomaan etta sielta lerpulta loytyi virus... joten heidan turvayksikko vei meidan koneen desinfiotavaksi. Sitten kului ehkapa tunti ja joku heebo koputti kontin ovelle ja palautti koneen, kysyimme yhdyshenkilolta mitas viruksia suomipojan lapparista loytyi, vastaus tuli hiukan nolonpuoleiseti etta joo - se kone oli puhdas, mutta se lerppu jonka HE antoivat meille oli jo etukateen saanut tartunnan.

torstai 10. helmikuuta 2011

Helmikuuta, osa 2 anno domini 2011

Jaha jaha, tassa sita taas kirjoitellaan.

Se flunssa oli jotenkin sitkea ja menin laakariin joka totesi etta pojalla on kurkku kipea ja korvatulehdus. Eli tyyppillinen lastentauti. Antoi sitten antibioottia.

Ja saikkua loppuviikon.

Hyva se on nyt levata, ensi viikolla saa sitten taas matkustaa, edellisviikko meni Saksassa ja viime viikko englannissa.

Siella Lontoossa (CSSF:n eedi kokouksessa Lloyd'silla) asustelin ensimmaisen yon hotellissa jossa ei ollut kunnon lammitysta, huone oli piene ja nuhjuinen, lampopatteri oli kaannetty nollille, eika siina mitaan mutta se sijaitse taman pikkuruisen kampan ns eteisen seinalla, kaansin tietty patterin paalle mutta ei se jaksanut huonetta lammittaa kun ikkunaseina oli taynna isoa ikkunaa jotka veti niin etta verhot heilui.

Flunssahan siita sitten seurasi.

Seppo Ratya siteeraten: "Saksa on paska maa" mutta jatkan itse, ei siina Englannissakaan hurraamista ole.

Niin, ensi viikko sitten taas siella Seppo Radyn suosikkimaassa. Ja jos nama nuoremmat lukijat eivat tieda kuka Seppo Raty on, niin hanhan on kuuluisa Suomalainen keihaanheittaja, hiukan kuin keihaan Matti Nykanen, siis akateeminen filosofi ja suuri humanisti. Tai jotain sinne pain.

Viivi kuorsaa tuossa kellarin lattialla ja jalat nykii edestakaisin.

perjantai 4. helmikuuta 2011

Helmikuuta 2011

Sita on taas matkustettu puolitoista viikkoa. Ja onnistuin lopulta haalimaan myos jonkun flunssan, fuckedy fuck. Olisi tama flunssa saanut jaada ottamatta.

Anyway, nyt sitten kotona, radiosta tulee radio rock ja ne samat soittolistat pyorii, onkohan se niin etta ihmiset odottavat kuulevansa aina naita samoja biiseja vai onko se niin etta niilla radioasemilla ei ole rahaa tehda laajempia soittolistoja vai onko kysymys vain yksinkertaisesti laiskuudesta.

Viivikin tuli alakertaan makaamaan, tuohon jalkoihin, ensin se portaiden ylapaassa tuijotti alas etta onko siella joku, sitten se ilme etta saanko tulla...

Egyptissa pressa mubarak on lirissa mielenosoittajien kanssa. USA ja Israel ei osaa paattaa kuinka paljon demokratiaa pitaa tukea, koska eivat tieda mihin tuleva valta kaantyy, tuleeko uusi iran... Ja toisaalta nama iranit antavat parin paivan viiveen jalkeen tukensa eqyptin kansalle joka tekee islamilaista vallankumousta, jep jep. Samaa vallanhimoisten poliitikkojen shittia, kay niin tai nain, niin aina tapahtumat kaannetaan itselle positiiviseksi.

Suomessa vaalit lahestyy ja niiden julkisuus virittaa poliitikot ja lehdiston ylikierroksille, esim Helsingin Sanomat jaksaa kirjoittaa Ilkka Kanervan tama syntymapaivakekkereista ja mahdollisesta lahjuksesta, sivu tolkulla joka paiva, mutta esim eduskunnassa parhaillaan oleva jatelaki menee melkein ilman huomioita, hoh hoijaa. Ja Suomen EU:lta saamaa huomautusta jatevesien puhdistuksesta en huomannut uutisoitavan ollenkaan.

Ja nyt uusin oli tama Persujen Timo Soinin ilmastopaketti. Joka ilmeisesti oli kopio metalliliiton paketista parin vuoden takaa kirjoitusvirheineen kaikkineen, noh, paperithan on tehnyt sama mies, joku putkonen.

Voi rahma, siis persut ja ilmastomuutos, milla kompetenssilla. Nooh - kunhan soini on hallituksessa joko tyoministerina tms niin eikohan ilmasto koko maapallolla laiteta kuntoon...

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

tammikuu 2011

Jaha, sita sitten 2010 loppui ja alkoi niin sanottu uusi vuosi. Taas. Meikalaisella alkaa olla naita uusia vuosia kerattyna jo kelpo setti.

Jaa-a, uskaltaakohan sita paastaa ajatusta valloilleen ja alkaa miettia vanhoja vuosia ja tulevia uusia vuosia, seka mita ne lyhyen ja pitkan tahtaimen suunnittelmat ovat.

Ma olen tainnut olla tallainen ajelehtiva henkilo... eli kulloinenkin tilanne on kenkalusikalla ohjannut suuntaan tai toiseen... pitaisiko sita ruveta uraputkea suunnittelemaan tms ? Ei taida seepra paasta raidoistaan kuin pimealla ja meikalainen uraputkeen kuin puolenyon jalkeen tapahtuvalla meditaatiolla jossa aivoja on stimuloitu hydroksyyliryhmään (-OH) kiinnittyneillä tyydyttyneillä hiiliatomeilla (samaan hiiliatomiin on lisäksi kiinnittynyt vety- ja hiiliatomeja).

Kelitkin on sellaiset etta global warming on enemmankin global snowing. Mutta tamankin on ilmastotiedenaiset/miehet tulkinneet niin etta lampeneminen on kaantanyt tuulet/ilmavirtaukset siten etta pohjoiseurooppa saa siperian kylmat tuulet aina talvisin ja kylma taten onkin seurausta lampenemisesta. Joten kylmeneminen on lampenemista... tata ei silloin vuonna mummo turun tekussa fysiikan tunnilla opetettu, vaikkei siella paljon mitaan muutakaan opetettu... ehkapa se kaikkein tarkein kuitenkin jai mieleen, opettajaa en enaa nimelta muista mutta joka oppitunti alkoi seuraavasti:
"mitesse teho oikke lasketa ? Vaikkette mitta muuta oppisika nii kyl teho taytty osata laske"

ja siita sita selkarangasta pumpun tehon kaava irtoaa vielakin, eli P = (roo x g x h x Q) per eetta (nooh-olenhan ma tata kayttanyt vuosien kuluessa aina tasaisesti)

ja toisaalta kyllahan sita viela muistaa muitakin perusasioita tehoon kuten vaikka veden lammityksen (tai jaahdytyksen) perusarvot eli 4.19 kJ /(kg x C), namahan on mielestani tarkeampia opettaa jo yla-asteella siten etta kaikki ne muistaisivat, tarkeampaa kuin tietaa israelin kansan sekoilut siella lahi-idassa, koska joka tapauksessa ei niita kukaan muista kunnolla enaa parin vuoden paasta, jolloin hukkaan meni nekin oppitunnit. Ja ei siella kuitenkaan opeteta mitaan siita miten kaikki kolme uskontoa eli juutalaiset, kristityt ja muslimit ovat perusopinkappaleensa kopioineet ikiaikaisista tarinoista vedenpaisumuksista yms. Joten, tarkeampaa olisi oppia laskemaan etta mites se teho oikke lasketa... silloin pikku Jasper tai Liinu-Kaisu osaisi laskea tehon tarpeen lampimassa suihkussa lotraukseen ennenkuin lahdetaan bondelle minkkeja vapauttamaan tai vapautuksen jalkeisella viikolla juhlimaan minkkien vapautta vietnamiin viidakkolomalle...

Suomessa on sitten tana kevaana vaalit. Ja vaalirahasotkun poliisiselvitys on viela kesken. Samat naamat sinne taas valitaan, ehkapa soinin persut saavat sinne muutaman uuden nimen ja sita kautta mukamas "demokratia" toteutuu. Jep-jep. Demokratia eli samat lait kaikille, ainoastaan tuomiot vaihtelee...

Tyopaikkakin sitten saneerattiin. Eli ts tama paikallinen konttori taalla Turussa laitettiin vastaamaan hmmmm niin mitahan silla uudistuksella haettiin... saas nahda etta saadaanko uudistuksella aikaiseksi tarvittava muutos.

Ja Turusta tuli eilen euroopan kulttuuripaakaupunki.

Sehan olisi OIKEASTI HIENOA jos Turku saisi jonkun kulttuuri hankkeen eteenpain, eika vain muutamia konsertteja, noh on ne konsertitkin hienoja... mutta tassa olisi paikka tai ainakin olisi ollut paikka tehda jokin repaisy, vaikka uusi kulttuuritalo, vaikka siihen teatterin viereen siihen missa on kalliossa se mustanaamion kolo.

Tietysti kulttuuri on sita etta ihmiset ovat liikkeella, jos jokainen vaan kotonaan sohvalla jotain saatanan paskaa blokia kirjoittaa eika mene osallistumaan ei mitaan kulttuurijuhlaa synny.