torstai 1. tammikuuta 2015

Feliz Ano Nuevo !

Se on sitten 2015.

Tuo ajan "käsittäminen" on vaikeaa, ainakin mulle. Sitä itse ajattelee, jos nyt mitään ajattelee, aikaa loogisena janana (lineaarinen), tapahtumien jonona. Ja sieltä janan päästä tippuu joka sekunnin päästä uusi sekunti tuhlattavaksi.

Mutta, voi sitä aikaa ajatella syklisenä eli vaikka vuoden aikojen kiertona. Silloin syklit kiertävät kehää, vai kui ?

Jotkut kuvaavat aikaa kolmikenttänä eli menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus, mää siihen mitään osaa sanoa...

Fysiikan yksi perussuure on aika (t), ja Einsteinin mukaan aika-avaruusjatkumossa entropia kasvaa koko ajan eli energia siirtyy korkeammalta tasolta alemmalle eli voidaan kai ilmaista myöskin siten, että syy on ennen seurausta.

SI-järjestelmän (ransk.Système international d’unitésmukaan ajan perusyksikkö on sekunti ja sitä käytetään lineaarisen tapahtumien jonon mittaamiseen. Eli vaikka siihen että kuinka monta perusyksikköä Usain Bolt hukkasi 100 metrin kulkemiseen. Tähän malliin tuo syklinen ajankäsitys ei sopine koska syklit ovat liian lyhyitä.

Aikaa kuvataan myös aikajärjestelmillä. Kuten esimerkiksi GMT (Greenwich mean time), tai UTC (Coordinated universal time).

Aikaa esitetään tai kuvataan myös aikavyöhykkeillä.

Wikipedia sanoo :

"Aikatutkimuksen piirissä on kehitetty teesi ajan nopeutumisesta, akseleraatiosta. Sen mukaan myöhäiskapitalistisessa yhteiskunnassa on siirrytty non-stop-elämään ja 24/7-kulttuuriin, jota leimaa ajallinen samanaikaisuus, epälineaarisuus, katkonaisuus ja välittömyys. Seurauksena on jatkuva kiire ja aikapula niin työelämässä kuin vapaa-ajallakin. Lisäksi ajan nopeutuminen johtaa nykyhetken laajentumiseen ja tulevaisuuden kutistumiseen, sillä nopeasti muuttuvissa olosuhteissa aiemmat saavutukset menettävät merkityksensä ja tulevaisuutta on aina vain vaikeampi ennustaa."

Juu tämä tuntuu tutulta, siis aikapula ja epälineaarisuus, sekä tietenkin katkonaisuus että välittömyys. Myös tuo statementti aiemmista saavutuksista ja niiden merkityksettömättömyydestä (olipas vaikea sana, tuliko vieläkään oikein??) on tuttua, nykyajan työelämä on kuin hokipeli, vain viimeinen vaihto ratkaisee, aivan sama jos kaksi ja puoli erää meni hyvin mutta viimeisessä vaihdossa meni omiin.

Hyvää Uutta Vuotta 2015, kaikesta huolimatta...